Aatami ja Liisa
Aatami (5.6.1837 - 3.3.1908) ja Liisa Kauranen (25.10.1842 - 2.3.1921).
Aatami ja Liisa olivat pikkuserkut keskenään. He molemmat syntyivät Kauralassa ja perustivat yhteisen perheensä Kauralan suurtaloudessa. Siellä heille syntyi kolme lasta; Hetu, Samuli ja Sakari. Vuonna 1872 Liisa ja Aatami lähtivät ahtautta pakoon Kiuruveden Niemiskylän Kivikolle, jonne Liisan vanhemmat ja sisarukset olivat muuttaneet v. 1866. Lieneekö ajatuksissa ollut jatkaa taloudenpitoa Liisan vanhempien jälkeen vai auttaa Liisan Aatu-veljeä, mutta kuitenkin he palasivat Pyhäjärvelle jo seuraavana vuonna. Liisa ja Aatami ja asettuivat asumaan Savon ja Pohjanmaan rajamaille, Pyhäjärven Kuusenmäen Puhakan eli Seppälän kruununtilalle. He lunastivat Seppälän perintötilaksi v. 1883. Perheeseen syntyi Hiski-poika Kiuruveden Kivikolla ja loput kaksi lasta, vanhempien kaimat Aatami ja Liisa, syntyivät Seppälässä.
Aatami ja Liisa Kaurasen lapset:
Aatami ja Liisa olivat pikkuserkut keskenään. He molemmat syntyivät Kauralassa ja perustivat yhteisen perheensä Kauralan suurtaloudessa. Siellä heille syntyi kolme lasta; Hetu, Samuli ja Sakari. Vuonna 1872 Liisa ja Aatami lähtivät ahtautta pakoon Kiuruveden Niemiskylän Kivikolle, jonne Liisan vanhemmat ja sisarukset olivat muuttaneet v. 1866. Lieneekö ajatuksissa ollut jatkaa taloudenpitoa Liisan vanhempien jälkeen vai auttaa Liisan Aatu-veljeä, mutta kuitenkin he palasivat Pyhäjärvelle jo seuraavana vuonna. Liisa ja Aatami ja asettuivat asumaan Savon ja Pohjanmaan rajamaille, Pyhäjärven Kuusenmäen Puhakan eli Seppälän kruununtilalle. He lunastivat Seppälän perintötilaksi v. 1883. Perheeseen syntyi Hiski-poika Kiuruveden Kivikolla ja loput kaksi lasta, vanhempien kaimat Aatami ja Liisa, syntyivät Seppälässä.
Aatami ja Liisa Kaurasen lapset:
Aatamin "Rätinki omista vaivoistani Salmoni Lintumäin perikunnan asijoita toimittaissani" vuodelta 1869. (Valitettavasti isokokoinen paperi ei sopinut kunnolla skanneriin)
Kuitti vuoden 1877 kirkkoherran saatavista.
Vuonna 1893 täytyi Aatamin ottaa lainaa "Herra Patruuna H. Soveliukselta Raahesta", takuumiehinä naapurille toimivat Heittolan Petteri ja Paavo Komu.
Petter Lyytikäinen taisi lainailla enemmänkin. Ainakin puitteet siihen oli laitettu kuntoon asiallisten kuittien muodossa.
Aatami toimi myös holhoojana muillekin kuin lähisukulaisille. Tässä Lyydia Pekantytär Hyvölän kuittaus tilin saamisesta.
Seppälässä pidettiin myös pyhäkoulua useiden sukupolvien ajan. Ainakin Aatami, Hiski ja Eemil toimivat pyhäkoulun opettajina. Kyseinen osallistujaluettelo lienee 1800-luvun lopulta, koska ensimmäisiksi osallistujiksi on merkitty Seppälän nuorimmat lapset.
Seppälän perhe n. v. 1905
Istumassa Aatami ja Liisa Kauranen. Seisomassa vas. Liisa Alatalo, Hetu Alatalo (o.s. Kauranen), Samuli, Sakari ja Hiski Kauranen sekä Liisa Kauranen (myöh. Hirvimäki).
- Muistosanoja wainajasta.
Tämän kuun 2 p:nä waipui Pyhäjärwellä (O.l.) kuolon uneen talon isäntä Aatami Kauranen 70 wuoden ijässä. Hurskaasta, hiljaisesta, waatimattomasta wainajasta ja hänen wiime hetkistään pyytäisin Kotimaankin lukijoille wähän kertoa.
Ajat 70 wuotta sitten oliwat Pyhäjärwelläkin wäkewiä etsikkoaikoja, jolloin paljon kansaa heräsi huolta pitämään sielunsa pelastuksesta. Niinpä Kauralankin wakawamielinen wäki alkoi entistään suuremmalla huolella kysyä: mitä pitää tehdä, että autuaaksi tulisimme? Jumalan sanan tutkiminen tuli jokapäiwäiseksi työksi. Pyydettiinpä toisinaan ystäwiäkin lähempää jos etempääkin yhteiseen sanan harjoitukseen keskinäiseksi rakennukseksi. Ja niitä saapui, warsinkin silloin kun Paawo Ruotsalainen tiedettiin seuroihin tulewan, niin paljon, että wanhemmat sitä wieläkin ihmetellen muistelewat.
On selwää, että tuollaisessa ympäristössä lapset saiwat woimakkaita, haihtumattomia waikutuksia Jumalan sanasta. Mutta pikku Aatamia Jumala jo warhain, hänen ollessa 6:lla ikäwuodella, erityisesti weti puoleensa ankaralla taudilla. Kun wanhemmat sanoiwat sairaalle lapsellensa: ,,jos nyt kuolet niin lapsen oikeudella saat taiwaan periä, mutta jos paranet joudut waaran alaiseksi maoilman wiettelyksiin", niin silloin pieni potilas ihastui ijankaikkiseen elämään toiwoen kuolemaa. Ja niin oli silloin harras halunsa taiwaaseen, että hän parattuansa itkien walitti: miksi ei Herra ottanut tykönsä? Siitä asti jäi parempaa kaipaawa mieli. Ja maailman myrskyissä Herra hoiti uskollisuudella, kärsiwällidyydellä ja rakkaudella. ,,Herra on pitkin elämää pitänyt huolta, ett'ei ole kauaksi jättänyt, waan useita eri kertoja ottanut ikäänkuin kädestä kiinni".
Tuommoisia etsikko-aikoja oliwat rippikouluaika sekä kowa ja pitkällinen tautiwuode hänen ollessaan parhaassa miehuuden ijässä. Mutta äidin äkillinen kuolema se warsinkin kowasti loukkasi arkamielistä miestä. ,,Silloin mies 28 wuotias, otettiin lujalle uutta oppimaan ja entisistä tawaroista tyhjentymään. Epätoiwo piti lujilla, että jo piti lähteä rippi-isän, kirkkoh. Castrenin puheille, waan mennessä Herra käänsi kaswonsa ahdistetun puoleen ja päästi epäuskon lujista siteistä".
Loppuikä sitten kului tywenemmin. Mutta wiimeisen taudin aikana tuliwat kowat ahdistukset ja kiusat. 1 Pietr. 1:6.7. Jakobin taistelu alkoi. Rukouksia jotka tuntuiwar wuoria wyöryttäwän kaikui sairaan kammarista. Siellä taisteltiin kyynelillä ja wäkewällä huudolla - mutta oli siellä iloa ja kiitostakin, kun Herra armonsa kirkasti. Kerrankin, kertoi wainaja, kun wihollinen miltei ilmisissä läheni, sanoin: käydäänpäs Golgatalle katsomaan, mitä siellä on [on] tehty, ja niin pääsin sillä kertaa. Toisella kertaa jälleen, kowan, tuskallisen taistelun jälkeen, nähtiin kuinka kaswoille lewisi ilo ja rauha, ja sairas alkoi puhua hywin sukkelaan outoa kieltä, josta ymmärrettiin ainoastaan sanat Jeesus Kristus. - Wiime hetket oliwat aiwan rauhalliset; hiljaista rukousta ja kiitosta waan. ,,Herra näkee, ettei minusta enään ole taistelijaa." Ja hiljaisessa rukouksessa ollen waipui wainaja kuolon uneen.
Waikka hän ristin salaisuuteen oli sywentynyt kuten ainoastaan harwat, ei hän silti koskaan tahtonut seuroissa puhua. Mutta kammarissa, pienemmässä piirissä hän kyllä uudelleen ja uudelleen todisti Herrasta, joka meitä kurjia rakastaa ja teroitti mieliin, kuinka on tähdellistä pysyä liki Kristusta. Se oli hänen sekin puheensa niin lapsellisen yksinkertaista ja sydämeen menewää. Siksipä kiusatut häneltä halulla neiwoa kysyiwät, siksi sairaatkin häntä usein puheilleen ikäwöiwät.
Nyt on hänkin poissa. Ei ole Seppälän ukki enää suolana keskellämme. Herren [Herran] palwelija on päässyt rauhaan. Jospa meissä kaikissa heräisi ikäwä ijankaikkista elämää. Tie sinne on tosin kaita. Tuskalla wanhurskaskin autuaaksi tulee. Mutta Jumala on uskollinen ja juuri armossa ja rakkaudessa. Hän hoitaa perille ne, jotka Häntä etsiwät, Häneen turwaawat.
Ylistetty olkoon Herran pyhä nimi!
(Kotimaa 23.3.1908)
Tämän kuun 2 p:nä waipui Pyhäjärwellä (O.l.) kuolon uneen talon isäntä Aatami Kauranen 70 wuoden ijässä. Hurskaasta, hiljaisesta, waatimattomasta wainajasta ja hänen wiime hetkistään pyytäisin Kotimaankin lukijoille wähän kertoa.
Ajat 70 wuotta sitten oliwat Pyhäjärwelläkin wäkewiä etsikkoaikoja, jolloin paljon kansaa heräsi huolta pitämään sielunsa pelastuksesta. Niinpä Kauralankin wakawamielinen wäki alkoi entistään suuremmalla huolella kysyä: mitä pitää tehdä, että autuaaksi tulisimme? Jumalan sanan tutkiminen tuli jokapäiwäiseksi työksi. Pyydettiinpä toisinaan ystäwiäkin lähempää jos etempääkin yhteiseen sanan harjoitukseen keskinäiseksi rakennukseksi. Ja niitä saapui, warsinkin silloin kun Paawo Ruotsalainen tiedettiin seuroihin tulewan, niin paljon, että wanhemmat sitä wieläkin ihmetellen muistelewat.
On selwää, että tuollaisessa ympäristössä lapset saiwat woimakkaita, haihtumattomia waikutuksia Jumalan sanasta. Mutta pikku Aatamia Jumala jo warhain, hänen ollessa 6:lla ikäwuodella, erityisesti weti puoleensa ankaralla taudilla. Kun wanhemmat sanoiwat sairaalle lapsellensa: ,,jos nyt kuolet niin lapsen oikeudella saat taiwaan periä, mutta jos paranet joudut waaran alaiseksi maoilman wiettelyksiin", niin silloin pieni potilas ihastui ijankaikkiseen elämään toiwoen kuolemaa. Ja niin oli silloin harras halunsa taiwaaseen, että hän parattuansa itkien walitti: miksi ei Herra ottanut tykönsä? Siitä asti jäi parempaa kaipaawa mieli. Ja maailman myrskyissä Herra hoiti uskollisuudella, kärsiwällidyydellä ja rakkaudella. ,,Herra on pitkin elämää pitänyt huolta, ett'ei ole kauaksi jättänyt, waan useita eri kertoja ottanut ikäänkuin kädestä kiinni".
Tuommoisia etsikko-aikoja oliwat rippikouluaika sekä kowa ja pitkällinen tautiwuode hänen ollessaan parhaassa miehuuden ijässä. Mutta äidin äkillinen kuolema se warsinkin kowasti loukkasi arkamielistä miestä. ,,Silloin mies 28 wuotias, otettiin lujalle uutta oppimaan ja entisistä tawaroista tyhjentymään. Epätoiwo piti lujilla, että jo piti lähteä rippi-isän, kirkkoh. Castrenin puheille, waan mennessä Herra käänsi kaswonsa ahdistetun puoleen ja päästi epäuskon lujista siteistä".
Loppuikä sitten kului tywenemmin. Mutta wiimeisen taudin aikana tuliwat kowat ahdistukset ja kiusat. 1 Pietr. 1:6.7. Jakobin taistelu alkoi. Rukouksia jotka tuntuiwar wuoria wyöryttäwän kaikui sairaan kammarista. Siellä taisteltiin kyynelillä ja wäkewällä huudolla - mutta oli siellä iloa ja kiitostakin, kun Herra armonsa kirkasti. Kerrankin, kertoi wainaja, kun wihollinen miltei ilmisissä läheni, sanoin: käydäänpäs Golgatalle katsomaan, mitä siellä on [on] tehty, ja niin pääsin sillä kertaa. Toisella kertaa jälleen, kowan, tuskallisen taistelun jälkeen, nähtiin kuinka kaswoille lewisi ilo ja rauha, ja sairas alkoi puhua hywin sukkelaan outoa kieltä, josta ymmärrettiin ainoastaan sanat Jeesus Kristus. - Wiime hetket oliwat aiwan rauhalliset; hiljaista rukousta ja kiitosta waan. ,,Herra näkee, ettei minusta enään ole taistelijaa." Ja hiljaisessa rukouksessa ollen waipui wainaja kuolon uneen.
Waikka hän ristin salaisuuteen oli sywentynyt kuten ainoastaan harwat, ei hän silti koskaan tahtonut seuroissa puhua. Mutta kammarissa, pienemmässä piirissä hän kyllä uudelleen ja uudelleen todisti Herrasta, joka meitä kurjia rakastaa ja teroitti mieliin, kuinka on tähdellistä pysyä liki Kristusta. Se oli hänen sekin puheensa niin lapsellisen yksinkertaista ja sydämeen menewää. Siksipä kiusatut häneltä halulla neiwoa kysyiwät, siksi sairaatkin häntä usein puheilleen ikäwöiwät.
Nyt on hänkin poissa. Ei ole Seppälän ukki enää suolana keskellämme. Herren [Herran] palwelija on päässyt rauhaan. Jospa meissä kaikissa heräisi ikäwä ijankaikkista elämää. Tie sinne on tosin kaita. Tuskalla wanhurskaskin autuaaksi tulee. Mutta Jumala on uskollinen ja juuri armossa ja rakkaudessa. Hän hoitaa perille ne, jotka Häntä etsiwät, Häneen turwaawat.
Ylistetty olkoon Herran pyhä nimi!
(Kotimaa 23.3.1908)
Seppäläisten hautamuistomerkki Pyhäjärven vanhalla hautausmaalla.
c) Mirka Niskanen 2003
c) Mirka Niskanen 2003